Castlevania 64 » arvostelu

Peli oli ensimmäinen 3D-Castlevania, ja samalla myös ensimmäinen Castlevania N64-pelikoneelle. Kuten kaiki tietävät, ei 2D-pelejä N64:llä paljoa nähty, joten myös Konami päätti tehdä Castlevaniasta 3D-pelin.

Pelin grafiikka on hyvää työtä. Viholliset on animoitu hyvin, eivätkä sankaritkaan paljon huonommiksi jää. Pelistä valitettavasti löytyy tuon ajan 3D-grafiikan suurin heikkous: särmäisyys. Hahmot ovat melkein yhtä kulmikkaita kuin Super Mario 64 aikanaan. Kenttärakenne puolestaan tottelee hyvin 3D-grafiikkaa, eli pelissä ei ole Crash Bandicootin tapaisia 2D-kohtauksia.

Valitettavasti tämä peli ei äänimaailmallaan pullistele. Musiikit tuskin kuuluvat, joissain kohdissa, eivätkä ne muutenkaan ole kovin laadukkaita. Ikivihreitä näistä kappaleista ei taatusti tule, mutta hyvänä puolena musiikeissa on, että ne ovat suurimmilta osin uusia. Vain yksi kappale on tietääkseni käytetty aikaisemin. Rondo of Bloodista ja Vampire’s Kissitä tuttu Dance of Illusions soi, kun taistelua käydään Draculaa vastaan.

Carrie Pelattavuudellaan peli ei maailmaa kaada, mutta ei se silti millään lailla huono ole. Pienet kameraongelmat on helppo sietää, mutta kyllähän se kamerakin olisi parempi voinut olla. Kamera on kerrassaan kaamea verrattuna vaikkapa Lament of Innocencen kameraan, mutta toisaalta onnsituu se pelaaminen näinkin. Pelissä on niin suuria huoneita, ettei niitä voisi millään toteuttaa LoI:n kamerasysteemillä.

Haaste tässä pelissä on melko matala. Konami on tätä nykyä tyytynyt tekemään peleihinsä helpot vaikeustasot, eikä tämä ole poikkeus. Ensimäinen helppo Castlevania taisi olla Symphony of the Night ja tämä jatkaa sitä samaa helpompaa linjaa, vaikkakin näiden kahden pelin välissä julkaistu Castlevania Legends oli suht koht vaikea, niin ei tätä tosi power playereille viitsi suositella.

Uudelleenpelattavuusarvoa nostaa se seikka, että pelissä on kaksi käytettävää hahmoa jotka saa käyttöön heti pelin alusta, eli kyse ei ole SotNin matkimisesta, jossa saadaan lisähahmoja käyttöön, kun on selvittänyt pelin, toisaalta taas sellaisen mahdollisuuden olisi voinut lisätä. Pelin kaksi käytettävää hahmoa ovat Reinhardt Shneider ja Carrie Fernandez. Reinhardt on vanha tuttu ruoskaa heiluttava tyyppi, eli ei mitään kovin mullistavaa. Carrie puolestaan on täysin uusi tuttavyys. Hän ampuu käsistään taikapalloja, joita voi ladata voimakkaammiksi pitämällä hyökkäysnappia pohjassa. Molemmilla on myös omat reittinsä Draculan luo, eli yhdellä pelaamiskerralla ei selviä.

Kokonaisuutena peli on yksi parhaista N64-peleistä. (Ei kuitenkaan lähelläkään Zeldoja). Tätä peliä ei kuitenkaan enää kannata ostaa, ellei ole todellinen Castlevania fani. Legacy of Darkness on paljon laajempi peli ja myös parempi kuin tämä. Eli osta LoD jos haluat pelata Castlevaniaa N64:llä.

Andy