Linnavaanijat

Castlevania => Castlevania => Topic started by: A-Yty on 16 November 2018, 18:44

Title: Castlevania (Netflix)
Post by: A-Yty on 16 November 2018, 18:44
Täällä keskustelua sarjasta. Eli kaksi kautta on tullut ulos, kolmas on tulossa. Netflixin omistajat ovat jo varmaan koko sarjan ahmineetkin. Itse aloitin vasta tänään ensimmäisestä jaksosta. Tehdään vaikka niin, että käytetään varoituksia paljasettaessa jaksojen tapahtumia. Kyse siis yksityiskohdista; "Dracula tappaa ihmiset" ei ole paljastus  :mrgreen:

Ensivaikutelmia 1. jakson jälkeen. Animaatio näyttää korkealaatuiselta ja tyylikkäältä. Ääninäyttely on sujuvaa. Jakso on kuitenkin hyvin lyhyt ja hyppää suoraan asiaan; Lisa ja Dracula tapaavat. Aika pian siitä jo sitten hypätäänkin parikymmentä vuotta eteen päin ja sitten jo alkaa rytistä. Tuntuu hirmuisen kiireiseltä, melkein kuin joltain demolta, jolla pitää vakuuttaa sen sijaan, että annetaan tarinaan kehittyä.

Mitä dialogiin tulee.. No..se himputin vuohiseksidialogi,johon Ellis oli ilmeisesti niin kovin kiintynyt - se joka kulki ympäriinsä kun CV-animaatio oli vasta huhu - päätyi paitsi tähän kässäriin, myös lopulliseen tuotokseen. Tulee lähinnä mieleen; oliko pakko? Ei nyt sillä, että se mikään vedenjakaja olisi mitä tulee jakson arviointiin, mutta ei toisaalta kyllä oikein mitään tarkoitustakaan palvele mielestäni. Siihen päälle oli sitten lisätty mahdollinen viittaus sukurutsaan  :o

https://www.destructoid.com/castlevania-dracula-s-curse-obsessive-about-goat-sex-39854.phtml

No joo. Elikkä ei pilannut koko sarjaa tai jaksoa, mutta tuntuu jotenkin niin irralliselta ja väkisin sarjaan juntatutlta. Ikään kuin Ellisillä olisi ollut jokin järkämähtämätön tarve kirjoittaa näistä aiheista. Kun se kerran jo yli vuosikymmen sitten mainittiin mahdollisuudeksi ja nyt se on totta  :)

Edit: Kausi 1, Jakso 2:

(SPOILERIVAROITUS)

Mässäilyväkivaltaa vähän turhankin paljon jo nyt. Ymmärrän kyllä tuon, että Draculan armeija seivästää päitä jne. Mutta esim. tuo Trevorin tappelu kahden papin kanssa oli tarpeettoman verinen. Ja vähän jo nyt hiertää kuinka korostetun "luuseri" Trevor on juopotteluineen kaikkineen. Ymmärrän myös, että ehkä vähän katkerakin Belmontien karkoittamisesta johtuen, mutta mitäköhän tuo ruumiskasan päälle sylkäisy on edustavinaan?

Kakkoskaudelle saapuessa huomaan, että musiikki on ollut toistaiseksi melko mitäänsanomatonta. Ja Isaac ei näytä ollenkaan Isaacilta.
Ja ugh..tuo kirkonihmisten korruption alleviivaus alkaa jo väsyttää. Jostain syystä Isaacin sadistisella isännälläkin pitää olla päällään risti  :whip:

Kakkoskauden kolmosjakso ensimmäinen todella hieno hetki kun mennään Belmont-kartanon kirjastoon. Täynnä viittauksia.

Kausi 2, jakso 5: Skatologisen huumorin määrä alkaa sekin jo vähän koetella hermoja.
Title: Re: Castlevania (Netflix)
Post by: Ananaz on 23 November 2018, 21:37
Eiköhän tuo vuohennussintakeskustelu ole mukana nimenomaan siksi, että se oli osa ensimmäisen leffan käsikirjoitusta alusta alkaen ja kyseinen käsis mitä ilmeisimmin käytettiin nyt aika pitkälti sellaisenaan sarjan ekaa kautta varten. Arvatenkin "ensimmäinen" kausi julkaistiinkin muuta sarjaa aiemmin vain siksi, että sen käsikirjoitus ja esituotantomateriaali on ollut valmiina jo reilun vuosikymmenen. (Alkujaanhan Netflix puhuikin näistä 12 jaksosta Season 1 Part 1/Part 2, mutta päätyi myöhemmin sitten kutsumaan niitä kahdeksi eri kaudeksi.)

Mutta joo, katsoin koko sarjan jotakuinkin putkeen toisen kauden ilmestyessä, ja itse pidin kyllä kovasti. Väkivallan ja alapäähuumorin määrä kieltämättä menee aika tarkasti huvittavan ja vaivaannuttavan rajalla, mutta tavallaan tuo sarjalle vähän sellaista maanläheisempää särmää mitä en varsinaisesti osannut odottaa tai jollaista länsimaisessa animaatiossa harvemmin nähdään puhtaita huumorisarjoja lukuunottamatta.

Sarja myös osaa soveltaa pelien lorea kohtalaisen hyvällä maulla kahliutumatta siihen liiaksi. Oli ilahduttavaa nähdä kuinka yllättävänkin iso osa Hectorille ja Isaacille oli sarjassa annettu, ja vielä ilahduttavampaa, ettei Isaacilla tosiaan ollut oikeastaan mitään yhteistä alkuperäisen vastineensa kanssa. ;) Sen sijaan harmillista se, että Draculan kenraalit Carmillaa ja Godbrandia lukuunottamatta jäivät täysin statisteiksi. Ainakin toiseksi viimeisen jakson loppumäiskeet olivat hienoja. :hat:

Jännä nähdä, mihin sarja tulee kolmannella kaudella menemään. Ei nyt varmaan ihan suoraa Curse of Darkness -adaptaatiota ole tulossa, mutta elementtejä siitäkin varmasti nähdään. Toivottavasti tekijöiden tavoitteena on myöhemmin siirtyä Simoniin ja muihin Belmonteihin ennen pitkää.
Title: Re: Castlevania (Netflix)
Post by: A-Yty on 23 November 2018, 22:12
Quote from: Ananaz on 23 November 2018, 21:37
vielä ilahduttavampaa, ettei Isaacilla tosiaan ollut oikeastaan mitään yhteistä alkuperäisen vastineensa kanssa. ;)
Miten sen nyt ottaa. Vaikka inhoaisi peli-Isaacia, niin Netflix-version ollessa niin erilainen, että se on jo eri hahmo, niin pistää miettimään, että miksei koko hahmoa voinut nimetä uusiksi. Jäi samanlaiseksi namedroppaamiseksi kuin turhan monet LoS:in hahmot.
Title: Re: Castlevania (Netflix)
Post by: Ananaz on 24 November 2018, 10:13
Olisi edellisessä viestissä pitänyt tarkentaa, että puhuin nimenomaan Isaacin ulkonäöstä sanoessani, ettei sillä ole mitään yhteistä alkuperäisen kanssa.  :P

Mutta joo, sinänsä ihan sama vaikka hahmo olisikin nimetty joksikin muuksi, mutta olihan se edelleen vielä tunnistettavissa hahmona Isaaciksi. Alkuperäisen hahmon ainoat määrittelevät tekijät surkean designin lisäksi olivat aika pitkälti tämän poikkeuksellisen vahva lojaalius Draculaa kohtaan, sekä yhteys Hectoriin yhteisen ammatin kautta, ja nämä piirteet olivat vahvasti läsnä myös sarjassa. Curse of Darkness ei muistaakseni sen suuremmin pureutunut Hectorin saati Isaacin taustoihin tai alkuperään, joten siltä osin Ellisillä oli aika vapaat kädet hahmojen suhteen, ja molemmat eittämättä ovat paljon alkuperäisiä vastineitaan kiinnostavampia hahmoina. Isaacin alkuperäinen hahmodesign taas oli yksi Kojiman ajan hölmöimmistä ja sarjaan/maailmaan sopimattomimmista, joten ei harmita tippaakaan, ettei sille annettu mitään myönnytyksiä sarjassa.
Title: Re: Castlevania (Netflix)
Post by: A-Yty on 24 November 2018, 15:03
Pelissä Isaac oli sellainen kuin oli Draculan kirouksen takia. Pelin tapahtumia edeltäneessä mangassa hän ei ollut läheskään yhtä räiskyvä luonne ja epätasapainoinen. Emmekä koskaan saaneet toki tietää millainen hän oli Dracula's Cursen aikana. CoD:issa Isaacin tarkoituskin oli näyttää oudolta, käyttäytyä kummallisesti ja herättää negatiivista huomiota.

https://vignette.wikia.nocookie.net/castlevania/images/3/30/Cod_pom_05.jpg/revision/latest?cb=20081027045416&format=original

Kun kerran Netflix päätti luoda omaa kaanoniaan ja remiksata hahmoja, niin olisi ehkä kannattanut antaa "Isaacille" nimeksi ennemmin vaikka Shaft. Häntähän hän muistuttaa sekä ulkonäöltään että fanaattiselta uskollisuudeltaan Draculalle. Tuo kakkoskauden loppu vihjaakin vahvasti, että ellei Netflixin Isaac ole Shaft, hän saattaa olla Draculaa palvovan lahkon perustaja, johon Shaft myöhemmin kuuluu.
Title: Re: Castlevania (Netflix)
Post by: Andy on 07 July 2019, 10:13
Näköjään ainakin ensimmäinen kausi on julkaistu Blu-Raylläkin, varsin oiva ratkaisu niille, jotka eivät käytä suoratoistopalveluja. Kenties jossain vaiheessa koko sarjakin voisi tulla saataville.
Title: Re: Castlevania (Netflix)
Post by: Andy on 28 March 2020, 11:19
Neljäs kausi näköjään varmistettu. Olen kolmoskautta katsonut reiluun puoleen väliin, ja olen ollut lievästi pettynyt. Kerronta on kovin hidasta, eikä juoni etene oikein mihinkään suuntaan.