Castlevania - Arvostelu (mobiili)

Alkuperäinen Castlevania on julkaistu kännyköille pariin otteeseen. Merkittävin päivitys tapahtui tässä vuoden 2004 versiossa, joka uudisti pelin graafisen ulkoasun jotakuinkin SNES-tasoiseksi. Kenttäsuunnittelu on täysin identtistä NES-versioon nähden, mutta huoneiden kokoa on muutettu pienemmäksi kännyköiden näyttöihin sopivaksi. Ulkoasun puitteissa vanha Castlevania-pelaaja on kuin kotonaan.

kuva Jos Castlevanian ohjattavuus on hieman kankeaa jo 8-bittisen ohjaimella, eivät kännykän nappulat ainakaan auta asiaa. Varsinkin rotkojen yli hyppääminen on tuskallista, sillä Simon ei edes kykene kurkottelemaan toisella jalalla reunan yli alkuperäisversion tapaan. Ohjauksen ontuessa myös taktikointi pahiksia vastan kärsii. Portaiden alapuolella ei voi hypätä, sillä hyppynappia käytetään myös ylöspäin kävelyyn. Ruoskalle ja lisäaseelle on sentään kummallekin oma painikkeensa. Ruudunpäivitys on kohtuullisen sulavaa, eivätkä latausajat häiritse pelikokemusta. Ääniraita on tietysti pelin vahvimpia lenkkejä. NES-version klassinen tunnelma on tallella: remiksejä ei ole sävelletty, mutta soittimia on tullut lisää.

Mobiili-Castlevania on julkaistu kolmessa erässä, joista kukin käsittää kaksi tasoa. Valikoista voi myös valita haluamansa pelialueen, ja Famicom-julkaisusta on tallella vaikeusasteen valinta heikkohermoisimmille pelaajille. Mukana on myös vaihtoehtoismoodi, jossa ruoskan korvaavat lisäaseet joita voi vaihdella mielensä mukaan. Lisäominaisuudet eivät kuitenkaan riitä korvaamaan sitä, ettei kokonaista peliä saa samassa paketissa.

Kännykkä ei alustana oikein sovellu tasohyppelypeleille, mutta Castlevania on puutteistaan huolimatta toimiva käännös, ja kohtuullisen viihdyttävää ajantappoa ainakin sarjan faneille.

Arvosana Hyvää Huonoa
Uskollinen käännös Infernaaliset kontrollit

×

Hae sivustolta