Figures.comin mukaan NECA julkaisee ainakin neljä Castlevania-aiheista pienoisfiguuria. Ensimmäisen kokoelman ikuistetut ovat Simon, Alucard, Succubus ja itse Dracula. Hahmot ilmestyvät kauppoihin näillä näkymin ensi lokakuussa. NECA on julkaissut videopeliaiheisia keräilyhahmoja aikaisemminkin ja pitävät uutisen mukaan Castlevaniasta yhtä paljon kuin asianharrastajat itsekin, joten lienee syytä odottaa tuotteista tulevan hieno lisä pelikokoelman viereen. Hahmojen ulkonäöstä ei vielä tiedetä tarkkoja yksityiskohtia muuten kuin että Simonista on mallinettu alkuperäisen Castlevanian mukainen ... (lue lisää)
IGN-sivusto haastatteli tulevan Castlevania-elokuvan ohjaajaa Paul W.S. Andersonia leffan tiimolta. Elokuvassa selitetään Belmontin klaanin ja Draculan välisen kamppailun alkutekijät. Pääosassa tulee kuitenkin olemaan 1600-luvulla seikkaileva Simon Belmont, ja elokuvan tapahtumat sijoittuvatkin useammalle vuosisadalle. Taiteessa ja musiikissa tullaan jäljittelemään viimeaikaisten Castlevania-pelien linjaa. Anderson tulee tekemään yhteistyötä Konamin kanssa, joten parhaimmassa tapauksessa musiikista saattaa vastata itse Michiru Yamane. Anderson tunnetaan mm. elokuvien Mortal Kombat, Resident Evil ja Alien vs. Predator ohjaajana. Castlevania-elokuvan ... (lue lisää)