Vielä kerran, Simon
Symphony of The Night on peli, jota arvostavat myös he, jotka eivät varsinaisiksi Castlevania-intoilijoiksi tunnustaudukaan. Se on hienon näköinen peli upealla musiikilla ja erinomaisella pelattavuudella. Mutta voisiko joku silti kertoa, miksi se on saavuttanut liki pyhäinjäännöksen aseman ja miksi Alucard on alettu samaistaa menestyvään Castlevania-peliin?
Harva tulee ajatelleeksi, että vaikka SotN on kauttaaltaan erilainen kuin uusille alustoille julkaistut CV-sarjan pelit, se ei ole ainutlaatuinen tapaus. Simon’s Quest ei sisältänyt lineaarista kenttäjärjestelmää ja siinä oli roolipelielementtejä sen verran kuin sisukas NES kykeni tarjoamaan. Pelissä ei sitä paitsi edes vaanittu ainoastaan linnassa, vaan matkattiin Transylvanian maisemien halki aiheeseen sopivilla alueilla. Jopa yö ja päivä vuorottelivat. Voiko SotN:ia tai yhtäkään uusinta CV-peliä kehua samanlaisesta vaihtelevuudesta?
Älkää käsittäkö väärin, SotN on mestariteos ja sen uusimmat perilliset ovat viihdyttäviä. Otin sen esille vain, koska sillä on monien CV-harrastajien mielessä jonkinlaisen mullistajan rooli, vaikka SQ tarjosi melkeinpä enemmän kuin SotN, joskin heikommalla tekniikalla.
SQ:ssa on ominaisuuksia, jotka ansaitsevat mielestäni uusintaversioinnin enemmän kuin yksikään tähänastinen Castlevania. Kuvitelkaa metsästävänne Draculan ruumiinosia nykyteknologian tarjoamalla grafiikkalla kolmiulotteisena jo ennestään erinomaisen, laadultaan parannetun musiikin säestäessä seikkailua. Alkuperäisen Simon’s Questin tarina ja toteutus tarjoaa paljon luomisvaraa tekijätiimille tehdä kokonaan uutta. Vaihteeksi voitaisiin matkustaa hevosella ja kenties jopa levätä yön aikana. Tai kenties vihdoinkin kuulla Simonin ja Draculan välinen keskustelu ja nähdä säväyttäviä elokuvallisia välipätkiä
Viestini on siis: Simon’s Questin uusintaversio. Heti, Konami, heti. Kyllä, tämä oli asianharrastajan toiveikas vuodatus, mutta siin oli myös järkeä. Jos et ole pelannut alkuperäistä SQ:ta, tee niin heti ja liity mukaan kuoroon.