Belmont’s Revenge - Arvostelu
The Castlevania Adventuren saadessa jatkoa Castlevania II: Belmont’s Revengestä (Dracula Densetsu: Legend of Dracula 2, julkaistu 1991) GameBoylle, oli kuin sarjan fanit olisivat saaneet niveaa huutoonsa: poissa olivat kankea ohjattavuus sekä pikselin tarkat, epäreilut hyppykohdat. Myös grafiikkaa oltiin parannettu, kenttiä lisätty neljästä setsemään (!) ja jos mahdollista, musiikkikin oli vielä parempaa kuin alkuperäisessä (allekirjoittaneen mielestä keskiarvollisesti tosin). Jokainen kappale kyseisestä pelistä pistää ihmettelemään, miten Konami taikoi GB:n sound chipistä moiset melodiat ja kyseiset kappaleet elävät edelleen jokaisen Castlevania-diggarin toivelistoilla.
Päinvastoin kuin yleensä Castlevanioissa, pelaajalla oli nyt mahdollisuus valita kenttien läpäisyjärjestys. Tosin minkäänlaista Megaman-otetta ei järjestelyssä ollut, eli tietyn kentän läpäisemisestä ei ollut mitään ylimääräistä hyötyä seuraavan valitsemisessa.
Konami oli faneja ajatellen lisännyt peliin paljon vaaditun heart/sub-weapon-systeemin, eli ruoskimisen lisäksi Christopher sai käyttöönsä lisävahvistusta. Tosin kirves ja pyhävesi olivat ainoat vaihtoehdot (ja mikä hassuinta; japanin versiossa kirves oli korvattu ristillä… todennäköisimmin sensuuripoliittisista syistä.).
Ruoskan upgrade-systeemiäkin oltiin paranneltu: enää ei ruoska huonontunut vihollisen kosketuksesta, paitsi tiettyjen harvojen. Et siis jäänyt yleisesti ottaen epäreilusti puolustuskyvyttömäksi.
Castlevania II: Belmont’s Revenge on edelleen 8-bittisen GameBoyn parhaita pelejä ja lyö helposti laudalta esim. sarjaa GB:llä jatkaneen Legendsin. Kouluarvosanalla jopa 9,5! Kannattaa tutustua!