Lament of Innocence - Arvostelu
Castlevania: Lament of Innocencen tapahtumat sijoittuvat 1000-luvulle, jossa elää Belmontin suvun ensimmäinen jäsen, Leon. Hän on arvostettu, kirkon puolesta sotiva aatelismies, jonka kihlattu kaapataan. Saadessaan tietää, mihin tämän kihlattu on viety, hylkää Leon tittelinsä ja kiirehtii pelastamaan rakastettuaan. Koska Lament of Innocence on tarinaltaan ensimmäinen Castlevania, selviää siinä muutamia olennaisia seikkoja niin Draculasta kuin myös Belmonteistakin. Miten ja miksi Draculasta tuli vampyyri, kuinka ”Vampire Killer”-ruoska alun perin päätyi Belmontien haltuun ja miksi juuri he ovat aina metsästämässä Draculaa? Muun muassa näihin kysymyksiin vastataan Lament of Innocencessa.
Pelattavuuden osalta kolmiulotteinen maailma toimii lähes erinomaisesti, sillä kontrollit ovat napakat, helppo oppia ja Leon tottelee käskyjä turhia odottelematta. Näinpä vihollisten piiskaaminen onkin puhtaasti hauskaa, varsinkin kun Leonin liikevalikoima kasvaa runsaasti pelin edetessä. Valmiiksi asetellut kamerakulmat toimivat miltei poikkeuksetta hyvin, eikä peli mene sekavaksi sokkona huitomiseksi missään vaiheessa. Taikasysteemi on lähes samanlainen kuin GBA:n Harmony of Dissonancessa, eli tässäkin yhdistellään perinteisiä sub-weaponeita eri taikaesineisiin. Huomattavasti toimintapainotteisempaan Lament of Innocenceen tämä systeemi sopiikin paremmin.
Toimivien kontrollien ja innostavan taistelusysteemin vastapainona on kuitenkin heikko kenttäsuunnittelu, joka on valitettavan mielikuvituksetonta ja pidemmän päälle kyllästyttävää. Kaikki linnan eri osat, huoneet ja käytävät muistuttavat enemmän tai vähemmän toisiaan, eikä vaihtelusta ole tietoakaan. Jotkin tasohyppelypainotteiset kohtaukset miellyttivät ainakin allekirjoittanutta kovasti, mutta niitäkään ei turhan montaa ollut. Tätä osa-aluetta olisi kyllä syytä hioa seuraavassa 3D-Castlevaniassa.
Kehnon kenttäsuunnittelun tosin voi melkeinpä antaa anteeksi, kiitos pelin tunnelmallisen äänimaailman. Äänitehosteet ovat kauttaaltaan onnistuneita ja ääninäyttely on suurimmaksi osaksi tasokasta tai ainakin hyvin peliin sopivaa, vaikka kuulostaakin paikoitellen hieman kornilta. Se, missä Lament of Innocence kuitenkin loistaa kirkkaasti, on musiikki. Sarjan nykyinen vakisäveltäjä Michiru Yamane on jälleen tehnyt ensiluokkaista työtä musiikin parissa, eikä tunnelmaa ainakaan siltä osin puutu laisinkaan. Musiikkimaailma koostuu pääasiassa orkestraalisen musiikin ja teknon sekoituksesta, ja tämä toimiikin vallan loistavasti.
Kovin pitkä peli ei Lament of Innocence ole, sillä nopeammat pelaajat selvittävät sen kaikkine salaisuuksineen alle kymmennessä tunnissa, eikä niiltä hitaammiltakaan paljoa pidempään mene. Lisäksi peli on melko helppo, vaikka noutaja meinasi omalla kohdallani pariin kertaa tullakin – ja tulikin. Uudelleenpeluuarvoa on riittävästi, sillä läpipelaaminen avaa kasan mielenkiintoisia bonuksia, jotka innostavat varmasti pelaamaan uudestaankin.
Yhteenvetona sanottakoon, että Castlevania: Lament of Innocence on varsin laadukas peli, joka sisältää toimivat pelimekaniikat, erittäin tunnelmallisen äänimaailman ja vaihteeksi myös kiinnostavan tarinan. Paljon huonomminkin olisi voinut käydä.