Viimeisin peliarvostelu

  • Castlevania muutti suuntaustaan muutama vuosi takaperin melko karkealla kädellä. Entisen Castlevania-nokkamiehen, Koji Igarashin, tutkimispainotteiset toimintapelit pitivät sarjan pystyssä läpi 2000-luvun alkupuoliskon, mutta sarjan menettäessä suosiotaan alkoivat uudet tuulet puhaltaa. Espanjalainen Mercury Steam brittipomo Dave Coxin johdolla sai vastuun uuden aikakauden Castlevaniasta, jolloin aiemmin japanilainen kuvaus vampyyrimaailmasta muuttui selvästi länsimaisempaan suuntaa, myös pelillisesti... (lue lisää)

Viimeisimmät kommentit

Viimeisin artikkeli

  • Espanjalainen MercurySteam onnistui siinä missä Konami aiemmin epäonnistui. Kolmen mukiinmenevän ja yhden keskinkertaisen 3D-Castlevanian jälkeen sarja on vihdoin saanut osan, jota voi liioittelematta kutsua arvostelumenestykseksi. Castlevania on palannut kehityksen kärkeen... (lue lisää)

Viimeisimmät päivitykset

TOP 5

  1. Dracula’s Curse (4,64)
  2. Super Castlevania IV (4,59)
  3. Symphony of the Night (4,39)
  4. Legacy of Darkness (4,33)
  5. Aria of Sorrow (4,28)

Hae sivuilta

Arvostelu

Castlevania-saagan kolmatta osaa NES:ille odotettiin Euroopassa vähän turhankin kauan; peli oli julkaistu Japanissa jo kolme vuotta aiemmin, ja Super Castlevania IV:nkin julkaisu oli jo lähellä. Pitkän odotuksen jälkeen Castlevania III: Dracula’s Curse ilmaantui Suomen pelimarkkinoille sopivasti jouluksi.

Dracula’s Cursen juoni on yllättäen varsin mielenkiintoinen. Edellisissä NES-vanioissa seikkaillut Simon Belmont jätettiin odottamaan tulevaa Super NES:in julkaisua, ja protagonistina esiintyy tällä kertaa Simonin esi-isä, Trevor Belmont. Alkuperäistarinan mukaan Trevor olisi legendaarisen Belmontin suvun ensimmäinen vampyyrintappaja, mutta jatko-osissa ollaan menty vieläkin pidemmälle Belmontien menneisyyteen. Pähkinänkuoressa juoni on lähes sama mikä ennenkin: Dracula herättää kauhua Transilvaniassa pimeyden armeijansa välityksellä, ja vain yliluonnollisia voimia omaava Trevor Belmont on kyllin vahva tuhoamaan kreivin suunnitelmat kiitos legendaarisen ruoskan… mutta Trevor ei joudukaan kohtaamaan Draculaa yksin: seikkailun edetessä hänelle tarjoaa auttavaa kättä mm. itsensä Draculan unohdettu jälkeläinen Alucard.

Aikaisempia osia pelannut huomaa olonsa kotoisaksi Dracula’s Cursen parissa. Ympäristö koostuu tutuista neliön muotoisista palkeista unohtamatta paikoin upeita taustoja. Trevorin liikkeet ovat lähes identtisiä ykkös- ja kakkososan Simon Belmontin kanssa, joten ohjaukseen ei kauaa tarvi totuttautua. Negatiivisena puolena tässä mainittakoon, että hyppyä ei voi edelleenkään ohjata ilmassa, josta voi seurata useita äkkikuolemia. Asian korjaa kuitenkin yksi pelin lisähahmoista, joita on yhteensä kolme. Lisähahmot ovat eräänlaisia henkiä, jotka Dracula on muuttanut tavalla tai toisella pahaksi. Esim. entisen merirosvon, Grant DaNastyn, kreivi on muuttanut kummalliseksi hyppiväksi otukseksi. Kun Trevor päihittänyt tämän loppuvastuksen virkaa toimittavan vihulaisen, muuttuu se takaisin alkuperäiseen muotoonsa, ts. ”hyväksi”, jolloin hän tarjoaa apua Trevorille Draculan päihittämisessä. Vaikka lisähahmoja on pelissä kolme, voi mukana kulkea vain yksi. Grant DaNastyn erikoisominaisuuksia on seinäkiipely ja kehittyneempi hypyn ohjaus, vampyyrintappaja Syphan taas erilaiset tehokkaat loitsut, ja kolmannen lisähahmon, Alucardin erityiskyky on lepakoksi muuttuminen. Symphony of the Nightin faneille tiedoksi: Alucard on ”hieman” kehittyneempi omassa myöhemmin ilmestyneessä pelissään. Pelkällä ruoskalla ei Trevorinkaan tarvitse selviytyä: mukana on tutut lisäaseet bumerangista ajan pysäyttävään kelloon. Myös lisähahmot voivat hyödyntää joitain näistä aseista. Mutta mitä niillä aseilla sitten tehdään? Tapetaan, tietysti. Linnan ympäristön eliölajit koostuvat perinteisistä luurangoista, zombieista ja muista elävistä kuolleista. Suurikokoisimmat pahikset kuten tulta syöksevä Gargoyle, herättävät kunnioitusta. myös itse Dracula eri muotoineen on entistä mielikuvituksellisemmin toteutettu.

Dracula’s Curse ottaa kaiken irti NES-kasetin kapasiteetista: laajahkoja sekä kohtuullisen monipuolisia tasoja on yhteensä 17 kappaletta. Mukana on kellotornia, maanalaisia luolastoja, antiikkisia raunioita ja vanhalla merirosvolaivallakin päästään seilaamaan. Kaikkia kenttiä ei tosin tarvitse kerralla koluta läpi, koska Konami on lisännyt peliin uuden ”kohtalon polku” -ominaisuuden, joka mahdollistaa reitinvalinnan. Riippuu reitistä kuinka haastava seikkailusta tulee, mutta viimeiset kentät ovat aina samoja. Aloittelevalle Castlevania -pelaajalle Dracula’s Curse voi olla jopa vaikea, mutta kokeneempi Castlevanisti ei löydä pelistä mitään epäreilulla tavalla vaikeaa kohtaa, kuten esimerkiksi Belmont’s Revengen hermostuttavat lopputaistelut. Kyseessä on ammattitaidolla rakennettu kokonaisuus, jossa ei ole tyydytty kompromisseihin. Pelin ääniraita on mielestäni NES:in kaikkien aikojen paras. Kappaleita on toistakymmentä, eikä mukana ole yhtään mitäänsanomatonta melodiaa. Legendaarisin on ehkä ensimmäisen kentän rytmikäs musiikkikappale ja Vampire Killerin remiksattu versio. Dracula’s Cursen hienot kappaleet pääsevät hyvin esille myös Circle of the Moonin remixeissä.

Mielestäni Castlevania III: Dracula’s Cursen pitäisi löytyä jokaisen sarjan fanin kokoelmista, ja suosittelen sitä erittäin lämpimästi myös muille NES:in omistajille. Kyseessä on sen verran täydellinen paketti.

Arvosana Hyvää Huonoa
Kokonaisuus hipoo täydellisyyttä. Sivuhahmoja olisi voinut hyödyntää enemmänkin.
29.7.2003
Kirjoittanut
© 2003-2019 Linnavaanijat | Info | Mobiilisivut
Castlevania logos, artworks, games, names, etc. are copyrighted by Konami. Powered by WP - RSS