Uutiset

Judgment on ilmestynyt

,

Castlevania Judgment ilmaantui viimein myös suomalaisten pelikauppojen hyllyille. Koska julkaisu tapahtui muualla maailmassa jo kuukausia aiemmin, pelistä on kirjattu jo kymmenittäin arvioita. Metacritic kertoo karua kieltä kriitikoiden suhtautumisesta Judgmentiin. Muunmuassa GameSpot reagoi peliin nuivasti, ja 1UP:in käsittelyssä pistesaldo jäi 16:een. IGN:llä peliä sen sijaan mätettiin 75 pisteen edestä.

Judgmentia moitittiin esimerkiksi siitä, että vaikka se onkin omaleimainen Castlevaniaksi, ei se tuonut mätkintäpelien genreen mitään uutta. Sen sijaan vanhojen beat 'em uppien ideoita kierrätettiin vähän puolihuolimattomasti. Soundtrack sai joiltain kiitosta, samoin mahdollisuus iskeä tutut hahmot samaan taistelukehään (lue: fan service).

Castlevania valtaa pelihallit

,

Viikatemies Castlevanian maailmaan sijoittuvia kolikkopelejä on julkaistu lyhyen ajan sisällä peräti kolme. Dracula X Chroniclesin inspiroima Castlevania The Medal saa seuraa KPE:n tuottamasta pachislot-pelistä, jonka videonäytöllä seikkailevat Curse of Darknessin pelihahmot.

Kiintoisampi uutuus on kuitenkin Castlevania The Arcade, jossa pelaaja pääsee metsästämään vampyyreita ensimmäisessä persoonassa liiketunnistimella varustetun "ruoskan" avulla. Kabinetti löysi tiensä Japanin pelisaleihin helmikuussa. Lontoolaisen mainosjulisteen mukaan virtuaaliruoskaa pääsee heiluttelemaan pian Euroopassakin.

Viralliset sivut:
The Medal
Pachislot-Castlevania
Castlevania The Arcade

Judgment maaliskuuksi

,

judCastlevania Judgment ilmaantuu ihastuttamaan ja vihastuttamaan suomalaisia kevään korvilla, mikäli uskomme maahantuoja PAN Visionia. Pelin pitäisi olla kaupoissa 19.3.2009. Konamin itsensä julkistama päivämäärä osuu vuorokautta myöhemmäksi.

Order of Ecclesia jo saatavilla

,

ooeLinnavaanijoilla on ilo ilmoittaa, että Order of Ecclesia on jo saatavilla valikoiduissa myyntipisteissä. Ainakin Megastore ja Megaswap ovat ilmoittaneet pelin euroversion olevan saatavilla. CDON.com taas on ilmoittanut julkaisuajankohdaksi 15.1.2008.

Päivitys 2.1.2009 Nyt myös CDON.com ilmoittaa julkaisupäiväksi 1.1.2009. Sieltäkin siis pitäisi jo peliä saada.

Order of Ecclesian eurojulkaisu viivästyy

,

Konami of Europe jatkaa perinteistä linjaansa, ja viivästyttää Order of Ecclesian Euroopan-julkaisua parilla kuukaudella. Virallinen ajankohta on vuoden 2009 ensimmäinen neljännes. Play.com on spesifisempi ja ilmoittaa päivämääräksi 6.2.2009.

×

Hae sivustolta